Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

DoWas Dogs Kennel, on saanut nimensä Novascotiannoutajistani Donnasta ja Wappusta.

Olen suorittanut Suomen Kennelliiton järjestämän kasvattajan peruskurssin 2010. Kennelnimi DoWas Dogs on hyväksytty Suomen Kennelliitossa joulukuussa 2015. Olen  osallistunut erilaisiin koirakursseihin, liittyen koirien ravintoon, hyvinvointiin ja kasvatukseen. Olen toiminut paikallisessa koirakerhossa agility- ja kaverikoiraohjaajana.Olen Novascotiannoutajat ry:n jäsen sekä liittynyt ko yhdistyksen sitoumuskasvattajaksi 2015

Koiraharrastukset ja kiinnostus koiriin lisääntyivät syvemmin ensimmäisen tollerini Donnan tultua perheeseeni 2005.  Donnan kanssa harrastimme agilityä.Sekä olimme kaverikoira toiminnassa mukana muutaman vuoden.Donnalle kennelliitto on myöntänyt kaverikoiramitalin ansiokkaasta kaverikoiratyöstä 2009. Nyt kohta 11- vuotiaana se vielä pirteänä ja terveenä juoksentelee pitkiä metsälenkkejä.

Wappu saapui laumaan 2011, Vapun päivänä Sancandy`s kennelistä sijoituskoiraksi. Wappu on harrastanut tokoilua, agilityä ja rodunomaisia lajeja. Wapulla on  nyt noin 2- vuotias pentue, Sancandy`s kennelin nimissä.

Kasvatustoimintani tulee olemaan pienimuotoista ja tarkoin harkittua toimintaa.

Toivon että kasvattamani tollerit pääsevät rakastetuiksi perheenjäseniksi harrastaviin koteihin. Aktiivisesti toimitaan koiralle sopivien lajien parissa, unohtamatta rodunomaisia harrastuksia.

Toivon että pennun ostajat pitävät minuun yhteyden jatkossakin ja ajan tasalla pennun kuulumisissa. Toivon myös että pentujen lonkat ja kyynärät kuvataan sekä silmät peilataan niiden ollessa noin 1,5- 2 vuotiaita.

Pyrin järjestämään kasvateilleni pentutapaamisia ja sen yhteydessä pienimuotoisia treenejä tarpeiden mukaan :)

Ennen luovutusikää pennut tulevat tottumaan normaaleihin kodin ääniin, uusiin ihmisiin ja vieraisiin koiriin sekä autoiluun. Pennut tutustetaan myöskin riistaan jo pentulaatikossa. Pentuaikana pennut saavat liikkua vapaasti niin sisällä kuin myös (sään niin salliessa) ulkonakin.

Pennut luovutetaan 7-8 viikon iässä, eläinlääkärin tarkastamina ja mikrosirulla tunnistusmerkittyinä. Annan pentujen omistajille mukaan Tolleri-Infon sekä hoito-ohjeet. Lisäksi liitän pennun omistajat Novascotiannoutajat ry:n jäseniksi kuluvalle vuodelle, jos tuleva omistaja ei ole jo ennestään yhdistyksen jäsen.

 

 

©2017 DoWas Dogs - suntuubi.com